sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hääkakku ja karkkibuffet

Nyt päästään käsiksi sokerinhuuruiseen, söpöön, koristeelliseen ja ihanaan aiheeseen eli hääkakkuun!
Kakun tulee olla kerrostäytekakku kolmella tai neljällä kerroksella. Täytteeksi uumoilin itse valkosuklaata ja karhunvatukkaa. Kysäisin Simon mielipidettä kakun mausta ja vastaus oli kookos. Sopii oikeastaan kuin nenä päähän, kun kummatkin tykätään paljon kookoksesta. Sellainen ihana kermainen kookoskreemi yhdistettynä mangokreemiin. Kookos tuo ihanan kermaisuuden ja pehmeyden, ja mango taas hedelmäisen raikkauden. Täydellinen meille <3



Yllä oleva kakku olisi aivan unelma ilman ylimpää kerrosta, ja lisänä hiukkasen häiden väriteemaan sopivaa laventelia. Kakun pitää siis tosiaan olla päällystetty valkoisella sokerimassalla, ja koristeena pienia ja isoja kukkasia sekä perhosia. Sokerimassa ilmeisesti säilyttää kakun mehevänä monta päivää, joten sekin olisi vain plussaa. Ja sokerimassalla kuorrutetut kakut on niiiin nättejä!







On ihan uskomatonta millaisia syötäviä kukkasia sitä nykyään osataan taikoa! Ihan mieletöntä! Hintaa 80heng kakulle saisi tulla se 450-500e. Tarjoukset ajattelimme pyytää muutamasta eri paikasta. Vaihtoehtoina olisi kahvila-kondiittoria Muruseni, Frangipani, Art of cakes ja Sweet art cakes. Jos juhlapaikan asiakasvarastossa on jääkaappi, niin voisimme napata kakun mukaan jo häitä edeltävänä päivänä ja säästää näin hirmuisesti aikaa hääpäivän aamuna. Muuten bestman saapi käydä nappaamassa hääkakun mukaansa hääpäivän aamuna ja kiikuttaa sen hääpaikalle. Kakku nimittäin painaa ilmeisesti melkein 10kg, ei siis tule onnistumaan kannella sellaista mötikkää tällaisilla pulkan naruilla.


Jälkkäriksi meille tulee myös karkkibuffet, ei siis yhden ainuttakaan pikkuleipää tai keksiä. Mukava valikoima ihania namuja joita voi itse lappaa omaan maun mukaan pussiin. Nättejä lasisia astioita kukkurallaan herkkuja. Valikoimassa on ainakin PAKKO olla jotain super sööttejä vaahtokarkkeja, punaisia nallekarkkeja sekä Wiener nougattia. Sekä tietty perus suklaat, salmiakit ja imeskeltävät namut. Ja remmejä! 





Saan päänsärkyä pienistä paperipusseista. Niiden kun täytyy nyt jostain syystä mielestäni olla täydellisiä. Ihanaa olisi löytää jostain haalean laventelin värisiä pusseja, tai sitten jotain valkoisia helmiäisen värisiä pusseja. Jokaiseen pussiin olisi tarkoitus lätkäistä kylkeen meille teetetty tarraetiketti, iikkis! Poppiksia saisi myös olla tarjolla. Karkkibuffetin päälle seinälle olisi tarkoitus virittää viiri, toteutus vaan vielä vähän ontuu kun Pirunkirkon seinille ei saa kuulemma kiinnittää mitään. Päästään tammikuussa katsomaan juhlapaikkaa, joten sekin sitten selviää että saako sinne jollain vippaskonstilla viritettyä viirin. Se olisi tietysti ihan kivaa, koska viirikin on jo hommattu :D






Näillä taas mennään, sormet syyhyää jo päästä hankkimaan kaikkea ihanaa ja söpöä!



Muisk! <3


2 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista ideoista, etenkin ihailin kauniita löytämiäsi kakkukuvia, kukat sopivat kakkuihin todella hyvin! Kokeilin juuri itse vaahtokarkkien tekemistä ja niistä tuli todella hyviä ja söpöjä. Käy vilkaisemassa (http://millionlittlethings.blogspot.fi/) jos innostut kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa olla avuksi! :) Itsekkin oon myös miettiny tehdä itse vaahtokarkkeja, jouluksi olisi ainakin tarkoitus pyöräyttää piparminttu vaahtokarkkeja, täytyy käydä tsekkaamassa sun ideat myös! :)

      Poista