torstai 11. elokuuta 2016

Juokseva morsian.

Hip!

Jatketaanpas meidän häiden läpi käyntiä! Tosiaan kun olimme tyttöjen kanssa nauttineet vähäisen aamupalan hotellilla, suuntasimme taksilla Yliopistonkadulle ja Salon Valoon. Kampaajani oli aivan ihana, ja hän teki meikistä ja kampauksesta juuri sellaisen kun toivonkin. Tytötkin saivat aivan tismalleen oikeanlaiset kampaukset, ja vitsit että kaikki näytettiin upeilta! Aikaakin meni luultua vähemmän, oltiin 20 minuuttia etuajassa, täydellistä. Kun suuntasimme kampaamosta ulos, joukko turisteja tahtoi välttämättä ottaa muutaman yhteiskuvan. Joku nainen vain päätti alkaa asettelemaan huntuani parempaan kuvakulmaan jonka seurauksena huntu lähti irti tuulen mukana. Jihuu! Yritimme tyrkätä huntua takaisin tukkaan mutta se vain tipahteli koko ajan uudestaan ja annoimme hunnun olla. Hyppäsimme taksiin ja hurautimme lauttarantaan.





Pääsimme melkein heti lauttaan ja tyttäremme kummitätikin kerkesi samaan kyytiin. Lautassa alkoi tupsahtelemaan mieleen kaikkia asioita joita unohdin viedä edellisenä iltana juhlapaikalle (maljakko hääkimpulle, kakkulapio ja kori ystävälapuille) joten soitto tulevalle anopille joka oli onneksi kotonamme tyttäremme kanssa. Alkoi pikkuisen jännittämään kun alkoi valkenemaan että hitto, tässähän ollaan menossa kolmen tunnin päästä naimisiin! Sattui vielä niin, että mereltä tuli aivan jäätävä sumu joka peitti koko Suomenlinnan alleen. Aloin siinä sitten panikoimaan että mitäs jos kukaan ei nyt pääse saareen sumun takia. Sumu onneksi hälveni pikku hiljaa aamupäivän mittaan.

Päästyämme juhlapaikalle, oli niin täpinöissäni että menin ryssimään varaston oven koodin. Olin laittanut liian monta kertaa väärän koodin oveen, jonka seurauksena jouduimme puoli tuntia odotella kunnes lukitus poistui. Ja myöhemmin huomasin että juuri tuo puoli tuntia oli ratkaiseva aika. Aloimme siinä sitten hirveällä kiireellä laittamaan salia kuntoon. Ripustimme kattoon pompomeja, laitoimme pöytäliinat, kaitaliinat, kynttilät, ohjelmat, koristetimantit ja kukat pöytiin. Laitoimme karkkibuffetin esille, tervehdyspöydän nätiksi ja polttaripöydälle tavarat valmiiksi. Kun kello tuli jo 13:15 ja vihkiminen oli alkamassa kello 14:00, tajusimme että koko valokuvaseinä puuttuu. Siinä sitten tytöt alkoivat hirveällä kiireellä fiksaamaan valokuvaseinää tikkiin. Onneksi toinen kaasoni oli tässä välissä kiikuttanut käteeni viinilasin, joten olin suhteellisen rentona. Puoli kahdelta joku tuli nykimään hihasta että hei, nyt pitäisi jo alkaa pukeutumaan. Olin että voi kiesus, mihin se aika hävisi!  Puvun pukeminen vei odotettua kauemmin aikaa, mutta olin edelleen suhteellisen rauhallinen. Kunnes katsoin kelloa. Kello oli jo 13:50 ja meidän olisi pitänyt olla jo kirkon takaovella valmiina. Eipä juu oltu ei. Samaan aikaan huomasin että isäni oli mystisesti kadonnut juhlapaikalta. Paniikki.





Siinä sitten otettiin hameen helmoista kiinni ja lähdettiin juoksemaan kirkolle toisen kaasoni kanssa. Oli siinä turisteilla ihmettelemistä kun yksi tylliunelmainen morsian ja kaaso juoksevat hiki hatussa kirkkoon. Kovasti kaikki kannustivat meitä tällä yllättävällä urheiluhetkellä. Ja sitten kirkon kellot alkoivat soimaan ja tuli vielä vähän enemmän kiire. Kello oli 13:57 kun pääsimme kirkon oven taakse ja sanoin heti suhtiolle että isäni on kadoksissa. Isä sitten löytyi kirkosta istumasta vieraiden joukosta. Siinä sitten ärjyin kirkon portailla että mihis hittoon oikein katosit. Samaan aikaan äitini kipitti toisen kaasoni kanssa kirkon mäkeä ylös kimppuni kanssa. Joka oli vielä paketissa. Olin unohtanut koko kimpun. Ja sillon tajusin unohtaneeni myös omat valani juhlapaikalle. Siinä samassa suntio patisti minut piiloon, koska ilmeisesti joku muukin oli myöhässä. Muutama vieras vielä kirkkoon sisään ja rauhoittelin itseäni sähkökaapissa piilossani. Kyllä, kaikki oli juuri niin kaaosta ja vielä enemmänkin kuin miltä kuullostaakin. Kokosin itseni ja astuin isäni viereen kirkon oven taakse, prinsessa ruususen häämarssi pärähti soimaan ja suntio avasi kirkon ovet edestämme. Siinä samassa kaikki kiire, paniikki ja hoppu unohtui, ja yritin vain olla itkemättä kuin mielipuoli ja katsoa eteeni. 




Pappimme Riina oli aivan ihana, juuri meidänlaisemme. Ja sama pappi siis kastoi Olivian viime vuonna. Koko vihkiminen oli aivan upea, rento, iloinen ja rakkauden täytteinen. Omat valamme kruunasi kaiken <3 Jotka siis luojan kiitos muistin ulkoa. Pojat olivat myös kirjoittaneet salaa Simon kengän pohjiin "HELP". Kirkosta poistumismusiikki tuli Simolle ihan yllärinä, olin pyytänyt kanttoria soittamaan meille vähän Star Warsia kun kummatkin faneja ollaan. 


Menimme jemmaan perinteiseen sähkökaappiin ja odottelimme kun vieraat siirtyivät kirkon portaille. Me ollaan naimisissa!!







Poistuimme kirkosta saippuakuplien ja onnittelujen siivittämänä hääkuvaukseen meren rantaan. Kirkon edessä oli myös paljon turisteja pällistelemässä ja kuvia ottamassa. Hirmuisesti ihmiset onnittelivat! Oli kyllä niin onnellinen olo. Lisää myöhemmin! xo

1 kommentti:

  1. Hei ihana hääbloggaaja! Sinulle olisi pieni infopaketti ja blogihaaste osoitteessa http://www.lovemedo.fi/artikkelit/tervetuloa-haablogimiittiin-1102016-0.

    Hyvää alkusyksyä toivotellen,

    Love Me Do -häämessujen Hanna

    VastaaPoista